Saturday, August 8, 2009

Espoo Ciné juhlii kakskymppisiään

Perjantaina käynnistyvä Espoo Ciné juhlii tänä vuonna 20. festariaan. Ohjelmistoon on kekkerien kunniaksi saatu mukaan poikkeuksellisen nimekkäitä elokuvia.

Quentin Tarantinon Inglorious Basterds saa Suomen ensi-iltansa festareilla muutama viikko ennen laajempaa levitystä. Näytös on jo tosin loppuunvarattu.

Toistaiseksi vailla suomalaista levittäjää oleva Michael Haneken keväällä Cannesissa Kultaisella palmulla palkittu Das Weiße Band on ohjelmiston hienoin kaappaus. Valitettavasti elokuva esitetään kauppakeskus Sellon elokuvateatterissa (digital cinema kopiolta).

Sodankylän elokuvajuhlilla esitetty Hunger on poimittu myös Espoo Cineen. Elokuva kertoo IRA-nälkälakkoilija Bobby Sandsistä ja kuuluisan Maze-vankilan oloista. Ohjaaja Steve McQueen on Turner-palkittu (video)taiteilija, joka tekee hienoa työtä ensimmäisessä elokuvassaan. Karu kuvaus vankilan oloista on realistinen ja pohdiskeleva. Mielenkiintoista on, että McQueen ei keskity pelkästään vankeihin, vaan antaa tilaa myös vanginvartijoiden kohtaloille.



Jim Jarmuschin uusin elokuva Limits of Control on varmasti yksi viime vuosien kokeellisimpia amerikkalaisia elokuvia, joka tulee levitykseen Suomessa. Sodankylässä elokuva jakoi mielipiteet ja aika moni piti sitä äärimmäisen teennäisenä. Christopher Doylen kuvaama elokuva ei sisällä minkään sortin juonta. Pääosaa näyttelee aina yhtä vangitseva Isaach De Bankolé, joka juo espressoja, katselee maalauksia ja vaihtaa tulitikkuaskeja. Taustalla pyörii madridilaista arkkitehtuuria ja sivuosarooleissa nähdään lukuisia niminäyttelijöitä, jotka puhuvat pehmeitä. Limits of Control on absurdin hauska, mutta äärimmäisen viileä elokuva, joka kertoo kielestä, vallasta tai sitten ei mistään.

Jukka-Pekka Valkeapään esikoisohjaus
Muukalainen on niitä harvoja suomalaisia elokuvia, jotka kannattaa ehdottomasti nähdä kankaalta. Elokuva esitetään valitettavasti keskellä arkipäivää. Loppuvuodesta elokuvan voi nähdä Orionissa.

Pusher-elokuvilla Tanskan mielenkiintoisimmaksi rikoselokuvaohjaajaksi nousseen Nicolas Windign Refnin Bronson kertoo Charles Bronsonista - 70-luvulla useaan otteeseen vangitusta brittiläisnyrkkeilijästä. Ristiriitainen hahmo muistuttaa etäisesti australialaista Chopper-elokuvan päähenkilöä. Omituiseksi festivaalielokuvaksi Bronsonin tekee se että sen voi nähdä tavallisessa levityksessä samana päivänä kuin sen ainut näytös on Cinessä.

David Bowien pojan Duncan Jonesin esikoiselokuva Moon palkittiin Edinburghin elokuvajuhlilla. Kiinnostavan sci-fi elokuvan pääosaa esittää Sam Rockwell. Moon on piristävä lisä ohjelmistoon ja Méliès d'Argent -kilpailun mielenkiintoisin elokuva.

Méliès-palkinnosta kilpailee myös belgialainen kauhuelokuva Vinyan. Elokuvan ohjaaja
Fabrice Du Welziltä nähtiin muutama vuosi sitten Espoossa Calvaire, joka oli ihan onnistunut esikoiskauhuelokuva.

Ken Loachin elokuva Looking for Eric - jossa jalkaplloilija Eric Cantona näyttelee itseään - on ainakin asetelmaltaan kiinnostava. Postimies saa neuvoja filosofiselta Cantonalta.

Vanhempia Espoossa nähtyjä elokuvia on koottu mukaan ohjelmistoon. Uusintakatselun arvoisia ovat ainakin Jane Campionin Piano, Michael Haneken Pianonopettaja ja Mike Leigh'n Salaisuuksia ja valheita.

Stay with me, I know how this sounds

Oscar-palkittu näyttelijä Nicolas Cage on viime vuosina tullut tunnetuksi lähinnä kalkkuna-arvoiltaan korkealaatuisista roolisuorituksista. Wicker Manin uusintafilmatisoinnista on tehty youtubeen suosittuja "parhaat palat" -koosteita, joiden absurdius vain korostuu ilman kontekstia.

Uusin Cagen tähdittämä elokuva on Suomessakin teattereissa pyörivä Tieto (Knowing). Elokuva on huuhaa tieteiselokuvaa pahimmillaan tai parhaimmillaan riippuen katsojan asenteesta. Elokuvan katsomisesta on kulunut jo useampi kuukausi, mutta en saa sitä pois mielestäni. Olen katsonut sen jälkeen kymmeniä elokuvia, mutta ajatukseni harhailevat yhä uudestaan Tiedon "hienoon" symboliikkaan.

Jos Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 on uskonnollisia tai filosofisia ulottuvuuuksia sisältävän scifi-elokuvan merkkiteos, niin Tieto on samasta muotista väännetty iso kasa hykerryttävän omituista kuraa. Elokuvan traileri kertonee elokuvan idean parhaiten.



Tieto yhdistää katastrofielokuvan aineksia danbrownmaiseen koodinmurtamiseen. Mysteeri ei ota ratketakseen, kun Nicolas Cagen maailmaa häiritsee mystiset sadetakkimiehet, koodin epäloogisuudet, mustat pyöreät kivet ja symbolipari ƎƎ. Tästä kaikesta päädytään uskoa vahvistavaan traagiseen loppuun, jossa luomiskertomus, Noan arkki ja determinismi kohtaavat sulassa sovussa.

Aiemminkin synkkiä tieteis- ja fantasiaelokuvia ohjannut Alex Proyas lainailee tökerösti esikuviaan. Juonellisia ja temaattisia yhtäläisyyksiä Tiedossa on yhtäläisyyksiä Steven Spielbergin klassikkoon Kolmannen asteen yhteys ja elokuvan loppupuolella Beethovenin seitsemännen sinfonian soidessa tulee mieleen John Boormanin hämmentävä tieteiselokuva Zardoz. Spielberg ja Boorman eivät ottaneet aiheitaan liian vakavasti - ikävä kyllä samaa ei voi sanoa Proyasista. Ken ties Proyas on katsonut Zardozia ilmekään värähtämättä kuin universumin salat paljastavana draamana?

Elokuvan vakavuutta ilmentää hyvin Nicolas Cagen yksiulotteinen näytteleminen. Cage kulkee läpi elokuvan sama ilme kasvoillaan ilmaisten tunteita lähinnä apeasti äksyillen tai maanisesti huutaen. Ironisesti elokuvaan suhtautuvalle katsojalle tämä on toki parasta komiikkaa, mutta mikään ei viittaa siihen, että komiikka olisi tahallista.

Sen sijaan Werner Herzogin ohjaama pian Venetsiassa maailman ensi-iltansa saava Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans voi olla ohjaajan mielestä jopa hauska. Maanisiin näyttelijöihin ja hahmoihin viehtynyt Herzog on huumorimiehiä (josta ehkä parhain esimerkki on mokumentti Incident at Loch Ness). Mutta jopa Herzogin projektiksi Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans on omituinen.

Ensinnäkin elokuva perustuu löyhästi Abel Ferraran Bad Lieutenant -elokuvaan, jota Herzog ei ole sanojensa mukaan edes nähnyt. Toisekseen elokuvasta toistaiseksi esillä olleet pätkät näyttävät täysin uskomattomalta kohkaukselta. Traileria katsoessa menee sormi suuhun ajatellessa onko tämä edes todellista. Traileri ei näytä kovin viralliselta, mutta irralliset kohtaukset ovat niin huvittavia, että Wicker Man -remake kalpenee rinnalla.

Jään odottamaan toiveikkain mielin raportteja Venetsiasta. Ehkä tuloillaan on vielä Tietoakin omituisempi elokuva.