Seksiä, valheita ja lamaa

Steven Soderberghin The Girlfriend Experience on toistaiseksi Rakkautta & anarkiaa -festivaalin mielenkiintoisin elokuva, vaikkei se ehkä olekaan täysin onnistunut. Soderberghin tuotannosta se muistuttaa eniten esikoiselokuvaa Seksiä, valheita, ja videonauhaa (1989), missä James Spader näytteli sulkeutunutta päähenkilöä. The Girlfriend Experiencessä pornotähti Sasha Grey näyttelee tasokasta prostituoitua, jolla on paljon yhteistä Spaderin henkilöhahmon kanssa.

Spaderin Graham ja Greyn Chelsea eivät avaa tunteitaan kenellekään. Grahamiä kuitenkin kiinnostaa naisten seksuaaliset fantasiat ja tunnustukset, joita hän videoi kokoelmiinsa. Graham pitää etäisyyden haastattelemiinsa naisiin. Hän kokee tyydytystä vain katsomalla videoita yksin kotonaan.

Chelsea kirjoittaa päiväkirjaansa lakonisesti päivien tapahtumista ja siitä millaista seksiä hän harrasti kunkin asiakkaan kanssa. Hän esittää asiakkailleen aina jotain roolia eikä anna itsestään mitään. Kukaan heistä ei tunne oikeaa Chelsea tai koe aitoa parisuhdetta, mutta useimmat käyttäytyvät kuin näin olisi.

Chelsealla on kotona poikaystävä, mutta suhteen laatu ei vakuuta täysin. Asiaa alleviivaa se että Chelsea alkaa haaveilla kiinnostavasta asiakkaasta. Lopulta tuntuu siltä, että Chelsea käyttää ammattiaan täydellisen kumppanin etsimiseen. Samaa voisi epäillä myös elokuvan Seksiä, valheita ja videonauhaa Grahamista, mutta kumpikaan heistä ei tunnu myöntävän sitä itselleen.

Graham ja Chelsea elävät pinnallisissa suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen. Molempia tuntuu myös vaivaavan sitoutuminen. Graham vaihtaa kaupunkiakin milloin huvittaa.

Seksiä, valheita ja videonauhaa käsitteli mm. uskottomuutta, hyväksikäyttöä ja itsepetosta. The Girlfriend Experience käsittelee näitä samoja aiheita, mutta mikä tekee siitä mielenkiintoisen on rinnastus nykyiseen Yhdysvalloista lähteneeseen lamaan. Kaikki elokuvan hahmot ovat itsekkäitä ja haluttomia luopumaan elintasostaan. Chelsean asiakkaat toistuvasti valittelevat talouden tilaa, mutta heillä on silti varaa Chelsean tarjoamiin palveluihin.

Tämän ohella Soderberghillä riittää aikaa kriitikoille piikittelyyn. Katusoittaja laulaa "everyone's a critic", jonka jälkeen lihava äijä vonkaa Chelsealta onnistuneesti ilmaista seksiä, palveluksena siitä että lupaa kirjoittaa nettiin positiivisen arvion Chelseasta. Mies kirjoittaa negatiivisen arvion.

Soderbergh on todennut, ettei enää edes lue elokuviensa kriitikkejä. Suututtaako häntä, että kriitikot pääsevät katsomaan ilmaiseksi hänen elokuviaan? Onko Soderbergh yhtä ahne kuin elokuvassa negatiivisessa valossa esiintyvät New Yorkin pörssihait? Vai onko tarkoitus vain nälviä nimenomaan netti"kriitikoita"? En tiedä, mutta koko episodi tuntuu hieman irralliselta etenkin, kun sitä alleviivataan katusoittajan kappaleella.

Toinen elokuvassa häiritsevä piirre on amatöörinäyttelijöiden käyttö. Paikoitellen Sasha Greyn suoritus tuntuu mainiolta, mutta kaikista sivuosien esittäjistä ei voi sanoa samaa. Amatöörinäyttelijät toimivat paljon paremmin Soderberghin aiemmassa kokeilussa Bubble.

Puutteista huolimatta The Girlfriend Experience jää mieleen ja herättää ajatuksia. Valheiden ja itsepetoksen teema oli esillä myös muissa festarien elokuvissa, kuten äärikonservatiivisista kaapissa elävistä homopoliitikoista kertovassa dokumentissa Outrage. Festarien paras elokuva Il Divo kertoi sekin valehtelevasta poliitikosta. Toivottavasti on aikaa kirjoittaa näistä myöhemmin lisää.

Rakkautta ja anarkiaa 2009

Laajudeltaan ja toistuvasti myös laadultaan Suomen merkittävin elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa käynnistyy muutaman päivän päästä. Tarjolla on jälleen kerran kattava annos maailman parhaita elokuvia, jotka eivät saisi Suomessa näkyvyyttä missään muualla.

Jossain määrin R&A festivaalilla on nykyään valheellinen imago väkivaltaisiin elokuviin erikoistuvana festivaalina, vaikka todellisuudessa mukana on joka vuosi myös maailman festivaalien kehutuimmat taide-elokuvat.

Hirokazu Koreedan Nobody Knows oli R&A:n parhaimpia elokuvia vuonna 2005. Elokuvassa päähenkilöä esittänyt nuorukainen Yûya Yagira palkittiin ansaitusti Cannesissa parhaan näyttelijän palkinnolla.

Tänä vuonna R&A tarjoilee kaksi Koreedan uusinta elokuvaa Still Walking ja Air Doll. Still Walking nähtiin myös Sodankylän elokuvajuhlilla, mutta esitysajankohdat tuskin sopivat monenkaan aikatauluihin (toinen näytös oli samaan aikaan John Boormanin aamukeskustelun kanssa ja toinen sunnuntaina klo 17 jolloin suurin osa katsojista matkaa jo pois festivaaleilta).

Still Walking jatkaa Nobody Knowsin linjalla kertoen perhesuhteista. Elokuva on ollut iso arvostelumenestys ja Yhdysvalloissa sitä ovat kehuneet niin valtavirtaan keskittyneet kriitikot kuin New Yorkin pienlehtien taidepainotteiset kriitikotkin. En ole itse elokuvaa vielä nähnyt, mutten usko pettyväni.

Air Doll on elokuvista uudempi ja se on esitetty ainoastaan tämän vuoden Cannesin Un Certain Regard -sarjassa. Koska en ole sitäkään nähnyt kannattanee lukea muiden kirjoittamia arvioita elokuvasta, joita on koottu tähän blogiin.

Guy Maddinin pseudo-dokumenttielokuva My Winnipeg kertoo ohjaajan kotikaupungista käyttäen Maddinin faneille tuttuja tyylikeinoja. Maddinin parhaan elokuvan Brand Upon the Brain! (2006) jälkeen My Winnipeg tuntui hienoiselta pettymykseltä, mutta kenen tahansa surrealismiin tai mykkäelokuviin viehtyneen kannattaa viimeistään nyt tutustua Maddiniin.

Charlie Kaufmanin esikoisohjaus Synecdoche, New York julkaistiin suoraan dvd:lle Suomessa. Kaikissa naapurimaissa se sai normaalin teatterilevityksen, mutta jostain syystä ei täällä. Onneksi elokuva näytetään R&A-festivaaleilla, koska olen halunnut nähdä sen uudestaan jo kesäkuusta lähtien. Elokuva on pakattu täyteen yksityiskohtia ja ideoita, joten uskon sen vain paranevan uusintakatselussa.

Palkituissa lyhytelokuvissa Britannian työväenluokan naisia kuvanneen Andrea Arnoldin Fish Tank voitti tänä vuonna Cannesissa Juryn palkinnon. Traileri ei näytä yhtään hullummalta ja odotan elokuvan näkemistä toiveikkaana. Fish Tankissä yhtä keskeistä roolia näyttelee Espoo Cinéssä ja Sodankylässä esitetyn Hungerin päätähti Michael Fassbender.

Ohjelmistossa on jo mainittujen lisäksi kymmeniä kiinnostavia elokuvia, joista toivon mukaan ehdin kirjoittaa festarin edetessä lisää.