Seksiä, valheita ja lamaa

Steven Soderberghin The Girlfriend Experience on toistaiseksi Rakkautta & anarkiaa -festivaalin mielenkiintoisin elokuva, vaikkei se ehkä olekaan täysin onnistunut. Soderberghin tuotannosta se muistuttaa eniten esikoiselokuvaa Seksiä, valheita, ja videonauhaa (1989), missä James Spader näytteli sulkeutunutta päähenkilöä. The Girlfriend Experiencessä pornotähti Sasha Grey näyttelee tasokasta prostituoitua, jolla on paljon yhteistä Spaderin henkilöhahmon kanssa.

Spaderin Graham ja Greyn Chelsea eivät avaa tunteitaan kenellekään. Grahamiä kuitenkin kiinnostaa naisten seksuaaliset fantasiat ja tunnustukset, joita hän videoi kokoelmiinsa. Graham pitää etäisyyden haastattelemiinsa naisiin. Hän kokee tyydytystä vain katsomalla videoita yksin kotonaan.

Chelsea kirjoittaa päiväkirjaansa lakonisesti päivien tapahtumista ja siitä millaista seksiä hän harrasti kunkin asiakkaan kanssa. Hän esittää asiakkailleen aina jotain roolia eikä anna itsestään mitään. Kukaan heistä ei tunne oikeaa Chelsea tai koe aitoa parisuhdetta, mutta useimmat käyttäytyvät kuin näin olisi.

Chelsealla on kotona poikaystävä, mutta suhteen laatu ei vakuuta täysin. Asiaa alleviivaa se että Chelsea alkaa haaveilla kiinnostavasta asiakkaasta. Lopulta tuntuu siltä, että Chelsea käyttää ammattiaan täydellisen kumppanin etsimiseen. Samaa voisi epäillä myös elokuvan Seksiä, valheita ja videonauhaa Grahamista, mutta kumpikaan heistä ei tunnu myöntävän sitä itselleen.

Graham ja Chelsea elävät pinnallisissa suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen. Molempia tuntuu myös vaivaavan sitoutuminen. Graham vaihtaa kaupunkiakin milloin huvittaa.

Seksiä, valheita ja videonauhaa käsitteli mm. uskottomuutta, hyväksikäyttöä ja itsepetosta. The Girlfriend Experience käsittelee näitä samoja aiheita, mutta mikä tekee siitä mielenkiintoisen on rinnastus nykyiseen Yhdysvalloista lähteneeseen lamaan. Kaikki elokuvan hahmot ovat itsekkäitä ja haluttomia luopumaan elintasostaan. Chelsean asiakkaat toistuvasti valittelevat talouden tilaa, mutta heillä on silti varaa Chelsean tarjoamiin palveluihin.

Tämän ohella Soderberghillä riittää aikaa kriitikoille piikittelyyn. Katusoittaja laulaa "everyone's a critic", jonka jälkeen lihava äijä vonkaa Chelsealta onnistuneesti ilmaista seksiä, palveluksena siitä että lupaa kirjoittaa nettiin positiivisen arvion Chelseasta. Mies kirjoittaa negatiivisen arvion.

Soderbergh on todennut, ettei enää edes lue elokuviensa kriitikkejä. Suututtaako häntä, että kriitikot pääsevät katsomaan ilmaiseksi hänen elokuviaan? Onko Soderbergh yhtä ahne kuin elokuvassa negatiivisessa valossa esiintyvät New Yorkin pörssihait? Vai onko tarkoitus vain nälviä nimenomaan netti"kriitikoita"? En tiedä, mutta koko episodi tuntuu hieman irralliselta etenkin, kun sitä alleviivataan katusoittajan kappaleella.

Toinen elokuvassa häiritsevä piirre on amatöörinäyttelijöiden käyttö. Paikoitellen Sasha Greyn suoritus tuntuu mainiolta, mutta kaikista sivuosien esittäjistä ei voi sanoa samaa. Amatöörinäyttelijät toimivat paljon paremmin Soderberghin aiemmassa kokeilussa Bubble.

Puutteista huolimatta The Girlfriend Experience jää mieleen ja herättää ajatuksia. Valheiden ja itsepetoksen teema oli esillä myös muissa festarien elokuvissa, kuten äärikonservatiivisista kaapissa elävistä homopoliitikoista kertovassa dokumentissa Outrage. Festarien paras elokuva Il Divo kertoi sekin valehtelevasta poliitikosta. Toivottavasti on aikaa kirjoittaa näistä myöhemmin lisää.